Suomalaisessa urheilussa nousi alkysyksystä kohu parayleisurheilun Berliinin EM-kisojen yhteydessä, kun pituushyppääjä Ronja Oja kertoi pronssimitalin yhteydessä, että vapautui mitallillaan omavastuuosuuden maksamisesta.
Parayleisurheilun EM-kisoihin osallistuvilla suomalaisurheilijoilla on 900 euron omavastuuosuus kisamatkasta. Sääntö on kirjattu Suomen Urheiluliiton virallisista valintaperusteisiin.
Omavastuu ei ole vieras asia myöskään talvilajien yksilöurheilijoille. Valtaosa urheilijoista maksaa vuosittain useita tuhansia euroja. Yle Urheilu selvitti, mistä talvilajien urheilijat oikein maksavat ja minkä hintainen maajoukkueurheilijan kausi on.
Maastohiihdossa, yhdistetyssä ja mäkihypyssä omavastuuosuus on määritelty urheilijasopimuksessa.
Yhdistetyssä ja mäkihypyssä omavastuuosuus on tällä kaudella 1 800–2 500 euroa. Maastohiihdon A-maajoukkueurheilijoilla puolestaan 1 500 euroa.
– Summaan sisältyy muun muassa kauden harjoitusleirit, maailmancup-kisatapahtumat, siihen liittyvät suksihuollot sekä valmennukset ja fysio- ja lääkäripalveluja kauden ajalta, luettelee Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.
Lisäksi urheilija saa maajoukkueasuunsa myyntiin omille tukijoilleen mainospaikkoja yhdistetyssä ja mäkihypyssä kahdesta kolmeen ja maastohiihdossa yhden.
– Maastohiihdossa tuo yksi paikka on urheilijoille varmasti kohtuullisen tärkeä ja he pystyvät hyödyntämään sen maksettua summaa vastaan moninkertaisesti. Omavastuu voitaisiin aivan hyvin kuitata maksuna tästä mainospaikasta, Kulmala sanoo.
Maajoukkueen kärkihiihtäjillä omavastuuosuutta ei kuitenkaan ole. Omavastuusta on vapautettu Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Matti Heikkinen, Iivo Niskanen, Ristomatti Hakola ja Martti Jylhä. Heikkistä lukuun ottamatta muille myönnettiin tälle kaudelle 20 000 euron valtion urheilija-apuraha. Logiikka perustuu puhtaasti markkinatalouteen.
– He ovat myös ne urheilijat, joiden avulla me on saatu maajoukkuetoimintaan yhteistyökumppaneita ja joiden avulla maksamme kuluja, huomauttaa Kulmala.
Liiton panostuksen lisäksi urheilijat käyttävät vielä omaa ja kumppaneiden rahaa esimerkiksi leirityksiin, fysioterapiaan sekä “normaalielämiseen”.
Lisäksi urheilijat maksavat omasta rahapussistaan harjoitusmatkojen sekä maailmancupin kisareissujen ja arvokisojen, kuten MM-kisojen matkat. Näitä ovat esimerkiksi lennot urheilijan kotipaikalta Helsinkiin ja takaisin.
– Matkat Rovaniemi-Helsinki-Rovaniemi välillä täytyy maksaa itse. Niihin menee tällä kaudella arviolta noin 6 000 euroa, kertoo mäkihyppääjä Andreas Alamommo.
Myös kotimaan kisamatkat sekä kotimaan maailmancupien, kuten Lahden ja Rukan matkakulut urheilija maksaa itse. Usein urheilijan oma seura auttaa näissä kustannuksissa, mutta aina näin ei ole.
– Tällä kaudella kotimaan kilpailumatkoja tulee seitsemästä kahdeksaan. Näiden kisamatkojen matkat ja majoitukset maksavat 2 000 euroa. Vielä viime kaudella oma seura maksoi kotimaan kilpailumatkat, mutta ei enää tällä kaudella. Myös Rukan ja Lahden maailmancup-kilpailut menimme isän tankkaamalla autolla, kertoo Alamommo.
Tämän lisäksi Alamommo maksaa itse osan hyppypuvuista, joihin kuluu kolmisen tuhatta euroa. Osan puvuista Alamommo saa liitolta. Siteisiin ja monoihin kuluu noin 1 600 euroa.
– Sukset saan suksitallilta, eikä niihin ole onneksi mennyt viiteen vuoteen mitään, sillä yksi pari maksaa 700 euroa.
Kaikkiaan Alamommo arvioi koko kauden hintalapuksi noin 20 000 euroa.
– Kyllä se on ihan riittävästi.
Alamommo sai tälle kaudelle 6 000 euron opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän apurahan. Sponsoreita ei vielä ole, joten kaikki muu urheiluun menevä raha tulee vanhemmilta.
– Aina on päässyt reissuun. Rahatilanteen takia ei ole mikään reissu jäänyt välistä. Mutta aina toki, kuten kaikilla, se voisi olla vähän paremmin. Ei aina tarvitsisi miettiä niin paljoa.
Omavastuusta luopuminen tarkoittaisi lisärahan tarvetta yksilölajeihin
Maastohiihdon kauden kokonaishinnaksi Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Kulmala laskee 130 000–150 000 euroa kaudelta. Hiihtoliitto maksaa kokonaissummasta 90 000–100 000 euroa.
– Täytyy muistaa näistä omavastuuosuuksista, että ne ovat myös valmentajien valinta. Me voisimme tehdä niin, että olisi nollaomavastuu, mutta silloin valmentajia olisi vähemmän ja urheilijoita olisi ryhmässä vähemmän. Valmennuksessa pitää miettiä, mikä on hyötysuhteeltaan parasta toimintaa ja valmentajien kanssa olemme päätyneet yhdessä tällaiseen ratkaisuun.
Paljonko Hiihtoliitto sitten arvioisi tarvitsevansa lisää rahaa, jotta nykyisen kaltainen toiminta olisi mahdollista ilman urheilijoiden omavastuuosuutta?
– Se on muutamia kymmeniä tuhansia euroja per valmennusryhmä, mitä tarvittaisiin. Kyse ei ole isoista summista, vaan siitä, että asetamme keväällä raamit valmentajille. Yleensä valmentajat toivovat hieman enemmän kuin mitä raami on. Myös heidän pitää itse miettiä, miten se katetaan, eikä niin, että he tulevat tänne raha-anomuksen kanssa vaatimaan lisää rahaa, sillä sitä rahaa ei ole missään.
Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Tapio Pukki kertoo, että myös ampumahiihdossa urheilijan kanssa tehdään urheilijasopimus, jossa sovitaan muun muassa omavastuuosuudesta. Tällä kaudella se on jokaiselle A-maajoukkueen urheilijalle 2 000 euroa mukaan lukien Kaisa Mäkäräiselle.
– Summa on sama kuin viime vuonna ja sillä katetaan ensisijaisesti harjoituspaikkojen kuluja. Omavastuu sisältyy myös urheilijan kanssa tehtävään urheilijasopimukseen, johon kuuluu kansainvälinen näkyvyys kisapuvussa eli kaksi urheilijan omaa mainospaikkaa.
Ampumahiihtoliitto kustantaa urheilijoille maajoukkuevaatteet, urheiluravinteet, hieronnat sekä fysioterapian ja panokset. Lisäksi matkojen osalta kisamatkustus, majoitukset ja ruokailut tulevat liiton puolelta. Sen sijaan kotimaan matkat ja muut varusteet urheilija maksaa itse.
Osalle A-maajoukkueen urheilijoista lisäkustannuksia syntyy ulkomaan leireistä. Urheilijat on tällä kaudella jaettu ikäluokan perusteella kahteen ryhmään, sillä joukkue on aiempia vuosia suurempi. Naisten maajoukkueeseen kuuluu 14 urheilijaa ja miesten ryhmään 11.
A1-ryhmään kuuluville urheilijoille liitolle maksettava omavastuuosuus kattaa perusharjoittelukauden leirin lisäksi kolmen viikon mittaisen leirin Anterselvassa sekä harjoitus- ja kilpailumatkan Östersundiin.
Sen sijaan A2-ryhmään kuuluvilla urheilijoilla kahden tuhannen euron omavastuu ei Pukin mukaan kata ulkomaan leirejä.
– Heille on tarjottu mahdollisuus osallistua näille leireille omakustannehintaan niin, että Anterselvan leirin hinta on 1800 euroa ja Östersundin 1000 euroa.
13 urheilijan nuorten ryhmällä omavastuu on Pukin mukaan pienempi ja näin ollen myös leirivuorokausia on vähemmän
Lisäksi ampumahiihtoliitto on määrittänyt kullekin kilpailuviikolle 300 euron omavastuun, josta urheilija vapautuu sijoittuessaan 60 joukkoon maailmancupissa ja 30 joukkoon IBU-cupissa.
Urheilijan omavastuusta ei ainakaan lähiaikoina olla ampumahiihdossa luopumassa.
– Olemme pyrkineet omavastuilla siihen, että varmistamme meidän toiminnan kestävyyttä ja laatua siellä matkalla. Se on sellainen, mitä pitää aina punnita näissä asioissa, että mitä halutaan tehdä ja millä henkilöstömäärillä siellä kilpailupaikoilla toimitaan.
Matkustamisen suuri määrä nostaa alpin kustannuksia
Alppi- ja freestyle-laskijoilla omavastuu määräytyy sen mukaan, miten urheilija on rankattu maailman tasolla.
– Alpissa skaala on nollasta 20 000 euroon ja freestylessa nollasta 10 000 euroon. Viime kaudella oli urheilijoita, jotka eivät maksaneet omavastuuta, mutta tällä kaudella heitä ei ole yhtään, kertoo Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja Iiro Kaukoniemi.
Kuten muissakin lajeissa kauden kokonaishinta on omavastuuosuutta moninkertaisesti suurempi summa.
– Alpissa laitamme siihen päälle luokkaa 80 000 euroa ja freestylessa vähän vähemmän, noin 35 000 euroa per urheilija matkustamisen, valmentamisen ja muun kustannuksiin.
Tämän lisäksi tulee vielä epäsuoria kustannuksia, esimerkiksi välineistä ja vaatteista.
– Tämä on vähintään 20 000 euroa per urheilija, mitä niihin menee. Koko budjetti pyörii useissa sadoissa tuhansissa euroissa eli puhutaan merkittävistä panostuksista. Isossa kuvassa omavastuuosuudet ovat meillä maltillisia, vaikka ne kuulostavat isoilta.
Kaukoniemi huomauttaa, että kustannusten mittaluokka alpissa on suurempi muun muassa matkustamisen ison määrän takia.
– Matkustamme yli 200 päivää vuodessa ympäri maailmaa. Lisäksi vaikka meillä olisi periaatteessa pienet joukkueet, niin meillä pitää silti olla kohtuullisen iso määrä henkilöstöä mukana esimerkiksi suksihuoltajia, fysioterapeutteja ja lääkäreitä.
Ideaalitilanne olisi Kaukoniemen mukaan alpissa sellainen, että liitto pystyisi rahoittamaan toiminnan ja tarjoamaan urheilijalle harjoitteluolosuhteet ilman, että he joutuisivat laittamaan siihen ollenkaan tai edes kovin paljoa rahaa. Hän kuitenkin huomauttaa, että tämä tuskin tulee toteutumaan Suomessa.
– Kuka tahansa urheilija joutuu investoimaan uraansa omia tai vanhempiensa varoja. Tuskin koskaan päästään suomalaisessa urheilussa sellaiseen tilanteeseen, ettei sellaista olisi missään kohtaa urheilijan polkua.
Näin tekee myös Söldenin suurpujottelussa lokakuussa maailmancup-uransa aloittanut Erika Pykäläinen.
– Voisin arvioida, että viime kaudella meni noin 30 000 euroa.
Naisten joukkueeseen nousu täksi kaudeksi toi mukanaan myös liiton perimän omavastuuosuuden.
– Omavastuu on minulla 20 000 euroa. Kauteen menee tänäkin vuonna viime vuoden tapaan 30 000 euroa, Pykäläinen laskee.
Alamommon tavoin 17-vuotias Pykäläinen saa Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää urheilija-apurahaa tällä kaudella.
– Se on tosi iso juttu tällaiselle nuorelle urheilijalle, että kyllä se menee käyttöön.
Apurahan lisäksi Pykäläinen kustantaa urheilijan arkeaan muun muassa välinesponsoreiden avulla
– Jokaista suksiparia ei tarvitse enää itse ostaa.
Lumilautailussa omavastuuosuudet sovitaan tapauskohtaisesti
Toisin kuin muissa lajeissa, lumilautailussa maajoukkueurheilijoilla ei ole kiinteää omavastuuta. Sen sijaan laskijalle voi määräytyä omavastuuosuuksia leiri- ja kilpailumatkojen kuluista sekä valmennuspalveluista, mikäli kaikkea ei pystytä kattamaan tuki- ja kumppanirahoituksella.
– Omavastuuosuudet sovitaan aina tapauskohtaisesti ja laskijat päättävät itse osallistumisestaan, kertoo Suomen Lumilautaliitossa varainhankinnasta ja kaupallisista kumppanuuksista vastaava Mika Andersson.
Pääasiassa lumilautailijat kilpailevat ja harjoittelevat ulkomailla SM-kisoja ja kotimaassa kesällä järjestettäviä leirityksiä lukuunottamatta.
– Leiri- ja kilpailumatkoja on meidän kalenterissa kaikkiaan 25 kappaletta, joista vain kolme Suomessa, Andersson sanoo.
Urheilijalle tämä tietää rahanmenoa, sillä lumilautailijat maksavat itse muun muassa lentonsa, ja reissaaminen maailmalla tunnetusti maksaa. Poikkeuksena on MM-kisamatkojen lennot, jotka liitto on maksanut kokonaan tai osittain.
– Erityisesti nuoremmat laskijat joutuvat toisinaan laskemaan hyvinkin tarkkaan, että mihin sen rahan laittaa tai mitkä kisat käy ja mihin lähtee treenaamaan, sanoo aktiiviuransa lopettanut ja nykyisin Roope Tonterin, Enni Rukajärven ja Matti Suur-Hamarin managerina toimiva Satu Järvelä.
Järvelän mukaan laskijoiden kauden budjetti voi olla kaikkea 1 000 euron ja 40 000 euron väliltä riippuen siitä, mitä kisoja laskija käy ja mihin urheilija lähtee harjoittelemaan. Huippulaskijoiden kohdalla puhutaan yleensä haitarin yläpäästä.
– 30 000–40 000 euroa on jo tosi paljon, mutta silloin mennään laskemaan ja kuvaamaan tosi pitkälle. Näin isossa summassa on mukana myös kutsukisoja, joissa tänä päivänä maksetaan kaikki itse, kuten esimerkiksi lennot ja majoitukset.
Lentolippujen lisäksi laskijan omasta kukkarosta menevät muun muassa varusteet sekä ruokailut kisa- ja harjoitusmatkoilla.
– Koska suurimmat kutsukisat ovat usein Yhdysvalloissa, yritämme saada siihen samaan esimerkiksi jonkinlaisen leirin, jotta rahan käytöstä saadaan maksimaalinen teho irti. Joskus urheilijat jättävät menemättä vaikkapa maailmancup-kisaan toiselle puolelle maapalloa, koska kaksi hyppyä tulee liian kalliiksi, jos maksat matkasta 2 000–3 000 euroa, huomauttaa Järvelä.
Liitto kustantaa kauden aikana leirien ja kilpailujen aikaisia matkakuluja paikan päällä kisapaikalla, majoituksesta ja hissilipuista koituvat kustannukset sekä kisojen osallistumismaksut. Lisäksi liitto vastaa valmentajien palkoista ja matkakuluista sekä vaihtelevasti kisoilla ja leireillä esimerkiksi väline- ja kehonhuollon palveluista.
– Jos budjetti alkaa paukkua kesken kauden, niin laskijat jättävät kisoja väliin tai harjoittelevat ulkomaiden sijaan Suomessa, Järvelä sanoo.
Lue myös:
Urheiluministeri Terho aikoo selvittää paraurheilijoiden omavastuiden tasapuolisuutta
Suomen parayleisurhelijoiden kohtelu saa kritiikkiä Ruotsistakin: ”Sairainta, mitä olen kuullut”