Kun Suomen yhdistetyn maajoukkueen tulevaisuudennäkymiä hahmoteltiin Rukan maailmancupin päätteeksi marraskuussa 2017, asiantuntija-arvioita yhdisti, ettei menestyssaumoja tarvinnut latoa yhden kortin varaan.
Eero Hirvonen oli vastikään jatkanut siitä, mihin oli viime kaudella jäänyt eli sijoittunut maailmancupin avauksessa kahdesti palkintopallille. Ilkka Herolan kyvyt olivat jo pitkään olleet laajalti tiedossa.
Kolmanneksi tulevien talvien läpilyöjäksi oli tarjolla vastikään 20-vuotissyntymäpäiviään juhlinut lupaus Vuokatista.
Rukalla marraskuussa 2017 huomioita herättänyt vuokattilainen oli Arttu Mäkiaho, joka ylitti kauden kolmannessa maailmancupin osakilpailussa maalilinjan kymmenentenä. Mäkiaho oli noussut suuren yleisön tietoisuuteen tammikuussa 2017, kun hän saavutti Suomen ainoat alle 20-vuotiaiden mitalit, kullan ja hopean, nuorten MM-kisoissa Yhdysvaltain Park Cityssä.
Mäkiaho oli kovaa vauhtia matkalla maailman huipulle. Nousukiito tyssäsi kuitenkin kuin seinään. Seurasi romahdus.
– Viime vuodet eivät ole menneet ihan niin kuin kuvittelin, kun seisoin korkeimmalla korokkeella Yhdysvalloissa.
– Asioita on sen jälkeen opiskeltu kantapään kautta, Mäkiaho sanoo.
Kantapään kautta tarkoittaa Mäkiahon tapauksessa syvää itsetutkiskelua. Tällaisen hetken hän kertoo kokeneensa Val di Fiemmen maailmancupissa tammikuussa 2020.
Mäkiahon mäkikunto oli siinä määrin kateissa, ettei häntä nähty lainkaan hiihtoladulla, koska tie katkesi molemmissa Italian-reissun kilpailuissa jo mäkikarsintaan.
– Se oli todella raskasta aikaa. Tuntui, että hyppäämisen kanssa oli käännetty jokainen kivi, mutta mikään ei tuottanut tulosta, Mäkiaho muistelee.
Iso muutos hyppymäärissä
Kevät ei muuttanut kurssia. Tulevaan kauteen Mäkiaho lähtee urheilijana, joka ei saavuttanut viime sesongilla ainuttakaan maailmancupin pistettä. Samanaikaisesti maailmancupissa kolmanneksi sijoittui Saksan Vinzenz Geiger, joka oli Mäkiahon jälkeen toiseksi menestynein yhdistetyn lupaus vuoden 2017 nuorten MM-kekkereissä.
– Varsinkin vaikeina hetkinä on tullut mieleen, mitä on tapahtunut. Pari vuotta sitten oltiin peräkkäin tuloslistoilla, mutta viime vuosina eroa on ollut useampi minuutti.
Syy, miksi kaksikon kehityskäyrät ovat kulkeneet eri suuntiin, löytyy lähes yksinomaan mäkikunnosta.
Vuonna 2018 Mäkiahon hyppyvalmentajana Vuokatissa toiminut Topi Sarparanta siirtyi Kiinan A-maajoukkueen peräsimeen, minkä jälkeen lupauksen valmennusvastuun otti Suomen päävalmentaja Petter Kukkonen. Merkittävimpänä erona aiempaan on, että Mäkiaho on jäänyt asumaan Vuokattiin, kun Kukkonen vaikuttaa Jyväskylässä.
Mäkiaho ei ole valmis panemaan heikkoja tuloksiaan etävalmennuksen piikkiin.
– Kotiharjoittelupäiviä ja varsinkin hyppypäiviä on Vuokatissa tosi vähän, sillä leireilemme harjoituskaudella maajoukkueen kanssa 90–100 vuorokautta ennen Rukan maailmancupia, Mäkiaho sanoo.
Jotta maajoukkue nousisi mäkialhostaan, Hiihtoliitto palkkasi uudeksi mäkivalmentajaksi itävaltalaisen Falko Krismayrin. Selvänä muutoksena aiempaan Krismayr on lisännyt kuivaharjoituksissa painopisteen jakautumista kuvaavan voimalevyn hyödyntämistä. Samanaikaisesti hän on vähentänyt joukkueen hyppymääriä.
Mäkiahon mukaan suomalaiset saattoivat aiemmin tehdä mäkiharjoituksessa kuudesta yhdeksään hyppyä, mutta nykyisin määrä vaihtelee neljästä kuuteen. Aiempi minimi on nyt maksimi – ja ainoastaan siinä tapauksessa, jos harjoitus on onnistunut.
– Alkuverryttelyt ovat ajallisesti pidentyneet. Mäessä taas käytetään sama aika, mutta asiat tehdään paljon rauhallisemmin. Kahden tai kolmen hypyn jälkeen saatetaan mennä koppiin, heittää kamat pois ja katsoa videolta, mitä edellisissä hypyissä on tapahtunut.
– Jos viime vuosina harjoitus ei lähtenyt sujumaan oikein, melkeinpä vain hakattiin lisää hyppyjä. Uskottiin, että hyppäämällä enemmän virheet löytyvät ja korjaantuvat, Mäkiaho vertailee.
Paino hallintaan
Mäkiahon heikkoja mäkituloksia selittävät osin myös hänen kohtaamansa haasteet painonhallinnassa. Kun hiihtovauhtia on pyritty parantamaan, salilla tehdyt harjoitukset ovat kasvattaneet lihasmassaa ei-toivotulla tavalla. Liian kovaksi karanneet lenkkivauhdit poikivat puolestaan orastavan ylirasitustilan kahtena viime syksynä.
Kun yhtälöön lisätään heikkojen kisatulosten tuoma stressi, Mäkiahon keho ei ole ollut optimaalisessa tilassa mäkiosuuden suorittamiseen kunnialla.
– Paino on vaihdellut kauden aikana kolmesta neljään kiloa, mikä on mäkihypyssä kohtuu suuri vaihtelu.
Suurmäestä puhuttaessa jokainen ylimääräinen painokilo pudottaa yleisesti lajipiireissä käytettävällä matematiikalla tuloksesta kaksi metriä. On ymmärrettävää, että urheilussa olennaista roolia näyttelevät ilo ja into loistavat poissaolollaan, mikäli urheilija tietää jo puomilla istuessaan antavansa kilpakumppaneille metritolkulla tasoitusta.
Mäkiahon mukaan maajoukkue on mennyt nykyään mäkeen vain laatu mielessään. Se on poikinut hänen kipeästi kaipaamiaan onnistumisia.
– Jos huomataan, että keho on selkeästi kuormittunut hiihtoharjoittelusta, mäkiharjoituksia on kylmän viileästi jätetty väliin tai siirretty seuraavalle päivälle.
– Varsinkin viime talvena hyviä hyppyjä ei ollut kovin montaa. Juttuun tuskin tarvitsee heittää mitään määriä. Nyt taas pystyn suoriutumaan hyvänä päivänä varmaan ihan mallikkaasti.
Apua opiskeluista
23-vuotias Mäkiaho lähtee uuteen kauteen myös uunituoreena opiskelijana. Kajaanin ammattikorkeakoulun tradenomi-opinnot tuovat huippu-urheilijan arkeen muutakin mietittävää kuin laskuasennon rännissä tai jalan ojentumiskulman hyppyripöydällä.
– Kun viime kaudella oli synkkiä hetkiä ja suossa tarpomista, havahduin, että olisi hyvä tehdä muutakin urheilun ohella. Kun löi pään tyynyyn, alkoi miettiä, mikäköhän se tekniikkajuttu siellä mäessä oli ja miten se korjataan seuraavaan harjoitukseen. Tällä harjoituskaudella sen puoleen ei ole ollut mitään ongelmia.
– Loppujen lopuksi tämä on vain urheilua. Lähtökohta on, että tekemisen pitäisi olla hauskaa ja iloista. Varsinkin, kun lähtee tekemään kisasuorituksia.
Positiivista Mäkiaho voi kaivaa ainakin tilastoista. Yhdistetty on ollut pohjoismaisten hiihtolajien nuorten MM-kisoissa vuodesta 1968, ja hänen lisäkseen vain neljä muuta suomalaista yhdistetynalkua on pokannut normaalimatkalla kaulaansa henkilökohtaisen kultamitalin.
Muut neljä ovat Rauno Miettinen, joka pokkasi nuorten MM-historian ensimmäiset kultamitalit vuosina 1968 ja 1969, Hannu Manninen (1995 ja 1998), Samppa Lajunen (1999) ja Anssi Koivuranta (2007).
Näitä neljää yhdistää fakta, että jokainen heistä on voittanut henkilökohtaisen arvokisamitalin myös aikuisissa: Koivuranta 18-vuotiaana, Lajunen ensi kerran 19-vuotiaana ja viimeisen 23-vuotiaana, Miettinen 23 ja 29 vuoden iässä ja Manninen 28-vuotiaana.
Pelkästään tilastojen valossa Mäkiaholla riittää aikaa liittyä maineikkaaseen kerhoon.
Mahdollisuus on tarjolla ainakin kolmena seuraavana talvena: Oberstdorfin MM-kisoissa 2021, Pekingin olympialaisissa 2022 ja Planican MM-kisoissa 2023.
– Iso maali on olympialaisissa. En sano, että Oberi tulee liian nopeasti, mutta tuntuu, että hyppäämisen puolella tekniikka on luotu tälle kaudelle ikään kuin alusta. En lähde Oberiin henkilökohtainen mitali mielessä, mutta joukkueena mitali on varmasti tavoite.
Sen saavuttaakseen Suomen maajoukkueen on suoriduttava mäessä huomattavasti aiempaa paremmin: viime kaudella maailmancupin mäkirankingissa Herola oli 18:s, Hirvonen 52:nen ja Leevi Mutru 55:s. Kukaan muu ei mahtunut kauden aikana yhdelläkään mäkiosuudella 30 parhaan joukkoon.
Yksi Mäkiahon kokemuspakin päätyökaluista on tulevilla lumilla realismi. Hän asettaa tavoitteekseen, että hiihto-osuudelle lähdettäessä omassa numerolapussa lukisi numero, joka olisi jotain 20:n ja 30:n väliltä.
– Vaikeita hetkiä on ollut todella paljon. Niiden käsitteleminen on kasvattanut henkisesti paitsi urheilijana myös ihmisenä. Kun aletaan taistella huippusuorituksista, varsinkin hyppypuolella, se on hyvin paljon psyykeestä kiinni. Sipulin kestämisen pitää olla kovalla tasolla.
Lue lisää: